Tim
Lomamuisto
Vanhankaupungin lumoa, vaarallisia vuoriteitä ja rentoa rantaelämää Montenegrossa
5.–12.6.2019
Meille suku on tärkeä, mutta välimatkat pitkiä ja yhteistä aikaa ei oikein ole. Niinpä päätimme, että on aika lähteä yhteiseen reissuun isommalla porukalla. Kriteereinä olivat kohteen edullisuus, lämpö ja se, että tarjolla olisi seurueen jokaiselle jäsenelle jotakin elämyksellistä. Niinpä yhdeksänhenkisen joukkomme kohteeksi valikoitui Montenegro.
Matkaan lähdimme minä, nelikymppinen viestintäsuunnittelija, opettajamieheni sekä 9- ja 11-vuotiaat tyttäremme, lasten yli viisikymppinen täti ja setä puolisoineen sekä 28-vuotias serkkutyttö. Melko sekalainen seurakunta siis!
Etukäteen hieman jännitti, miten löydämme kaikkia kiinnostavaa ajanvietettä. Montenegro kuitenkin vastasi odotuksiamme hyvin. Monipuolisessa kohteessa riitti niin rantoja kuin tunnelmallisia kaupunkeja ja vuokra-autot mahdollistivat sen, että pystyimme liikkumaan parissa eri porukassa mielenkiinnonkohteiden mukaan.
Helsinki–Dubrovnik
Kakkua ja kaljaa tervetuliaisillalliseksi
Yritimme varata riittävästi aikaa lentokentälle, mutta silti tuli kiire. Emme huomioineet, ettei Kroatia, johon ensin lensimme, ole Schengen-maa, joten vaadittiin passintarkastus ja lähtöportti oli aivan toisella puolella lentokenttää.
Autonvuokraus perillä oli ehkä matkan monimutkaisin osuus. Jonot olivat pitkät ja sitten piti itse kuvata autoa, ettei meitä voitu jälkikäteen syyttää kolhuista tai muista vastaavista.
Emme ehtineet käymään kaupassa, sillä alkoi olla kiire 20 kilometrin päässä olevaan majoituskohteeseen Dubrovnikiin. Ajomatkalla oli vaikea päätellä maisemista oikeastaan mitään pimeyden vuoksi. Navigaattori ohjasi ylös rinteeseen ja saimme autot kutakuinkin turvallisesti jyrkähkön kadun varteen parkkeerattua.
Huoneistossa oli vastassa iloinen mummo, joka oli kattanut meitä varten tervetuloillallisen: olutta ja maustekakkua ja lasit kaikille, myös lapsille. Tämä näky sai hyvälle tuulelle, vaikka esikoinen hieman säikähti matkajännityksessään kaikkea sähellystä ja pimeää kaupunkia.
Aamun valjettua oli kuitenkin huippua herätä, avata verhot, astua pienelle parvekkeelle ja huomata että olimme korkealla rinteellä, josta avautui upea näkymä Dubrovnikin satamaan.
Yritimme varata riittävästi aikaa lentokentälle, mutta silti tuli kiire. Emme huomioineet, ettei Kroatia, johon ensin lensimme, ole Schengen-maa, joten vaadittiin passintarkastus ja lähtöportti oli aivan toisella puolella lentokenttää.
Autonvuokraus perillä oli ehkä matkan monimutkaisin osuus. Jonot olivat pitkät ja sitten piti itse kuvata autoa, ettei meitä voitu jälkikäteen syyttää kolhuista tai muista vastaavista.
Emme ehtineet käymään kaupassa, sillä alkoi olla kiire 20 kilometrin päässä olevaan majoituskohteeseen Dubrovnikiin. Ajomatkalla oli vaikea päätellä maisemista oikeastaan mitään pimeyden vuoksi. Navigaattori ohjasi ylös rinteeseen ja saimme autot kutakuinkin turvallisesti jyrkähkön kadun varteen parkkeerattua.
Huoneistossa oli vastassa iloinen mummo, joka oli kattanut meitä varten tervetuloillallisen: olutta ja maustekakkua ja lasit kaikille, myös lapsille. Tämä näky sai hyvälle tuulelle, vaikka esikoinen hieman säikähti matkajännityksessään kaikkea sähellystä ja pimeää kaupunkia.
Aamun valjettua oli kuitenkin huippua herätä, avata verhot, astua pienelle parvekkeelle ja huomata että olimme korkealla rinteellä, josta avautui upea näkymä Dubrovnikin satamaan.
Huoneistohotelli Kamenovossa
Edullinen mutta ylellinen majoitus vihreässä ympäristössä
Montenegrossa majoituimme Kamenovoon hiljattain valmistuneessa huoneistohotellissa, jossa meillä oli käytössämme kaksi huoneistoa. Aamiainen nautittiin parvekkeella, josta oli näkymä merelle, makuuhuoneiden levyiseltä parvekkeelta puolestaan saatoimme ihailla vihreää vuorenrinnettä.
Huoneiston edessä olevasta uima-altaasta tuli tapaamispaikkamme, jossa kokoonnuimme päivän retkeltä palattuamme drinkkien tai jäätelöiden kera (läheltä löytyi hyvä jäätelökioski) ennen kuin tehtiin illallista yhdessä ja nautittiin se toisen asunnon terassilla hämärtyvässä illassa. Kävimme ruokaostoksilla paikallisissa kaupoissa ja yritimme saada selvää pakkausselosteista, venäjän kielen taitoni auttoi monessa kohdin.
Naapureina oli muun muassa serbialainen perhe. Heidän pikkutyttönsä seurasi innokkaasti meidän lapsia ja rohkaistui hyppelemään altaaseen näiden perässä. Se oli yhteinen hetki, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.
Lasten mielestä yksi matkan parhaista hetkistä oli yllättäen nukkumaanmeno, koska huone oli viileä, sänky pehmeä, uimisen jälkeen oli väsy ja ilmaisen wi-fin ansiosta sai katsoa salaa Netflixiä.
Montenegrossa majoituimme Kamenovoon hiljattain valmistuneessa huoneistohotellissa, jossa meillä oli käytössämme kaksi huoneistoa. Aamiainen nautittiin parvekkeella, josta oli näkymä merelle, makuuhuoneiden levyiseltä parvekkeelta puolestaan saatoimme ihailla vihreää vuorenrinnettä.
Huoneiston edessä olevasta uima-altaasta tuli tapaamispaikkamme, jossa kokoonnuimme päivän retkeltä palattuamme drinkkien tai jäätelöiden kera (läheltä löytyi hyvä jäätelökioski) ennen kuin tehtiin illallista yhdessä ja nautittiin se toisen asunnon terassilla hämärtyvässä illassa. Kävimme ruokaostoksilla paikallisissa kaupoissa ja yritimme saada selvää pakkausselosteista, venäjän kielen taitoni auttoi monessa kohdin.
Naapureina oli muun muassa serbialainen perhe. Heidän pikkutyttönsä seurasi innokkaasti meidän lapsia ja rohkaistui hyppelemään altaaseen näiden perässä. Se oli yhteinen hetki, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.
Lasten mielestä yksi matkan parhaista hetkistä oli yllättäen nukkumaanmeno, koska huone oli viileä, sänky pehmeä, uimisen jälkeen oli väsy ja ilmaisen wi-fin ansiosta sai katsoa salaa Netflixiä.
Il Prodetto, Grape Cafe ja Panini
Rantaravintoloiden lumo
Koska Montenegrossa ei ole rantaviivasta pulaa, ei ole pulaa myöskään rantaravintoloista. Rantaravintolat olivat ihan vedenrajaan pystytettyjä, niiden terasseilla istuessa pystyi melkein uittamaan jalkoja meressä tai heittelemään leivänmurusia rantavedessä parveileville pikkukaloille. Ja hei, ei ruokaa varastelevia lokkeja missään.
Lasten mielestä parasta ruokaa olivat yllättäen täälläkin ranskalaiset, mutta myös maisemat saivat kiitosta. Kokeilimme niin juhlavaa Il Prodetto -ravintolaa Prznossa kuin erittäin edullista Grape Cafea Budvassa. Il Prodetton merenelävistä tehty musta risotto hurmasi, mutta kevyeksi ajateltu caesarsalaatti sisälsi enemmän kastiketta kuin salaattia. Hipsterimäisessä Grape Cafessa kokki paistoi pitsoja avotulella. Pitsat ja paikalliset lihamureketta muistuttavat cevapicit olivat kyllä hyviä eikä jääkylmissä, muutaman euron mojitoissakaan ollut moittimista.
Kaikkien yhteinen suosikkiherkku löytyi kinkku-juustotoastien kaltaisista Montenegro-sandwicheista, joita sai muun muassa Petrovacin Paninissa, sieltä lapset muistavat edelleen kotitekoiset limonadit.
Koska Montenegrossa ei ole rantaviivasta pulaa, ei ole pulaa myöskään rantaravintoloista. Rantaravintolat olivat ihan vedenrajaan pystytettyjä, niiden terasseilla istuessa pystyi melkein uittamaan jalkoja meressä tai heittelemään leivänmurusia rantavedessä parveileville pikkukaloille. Ja hei, ei ruokaa varastelevia lokkeja missään.
Lasten mielestä parasta ruokaa olivat yllättäen täälläkin ranskalaiset, mutta myös maisemat saivat kiitosta. Kokeilimme niin juhlavaa Il Prodetto -ravintolaa Prznossa kuin erittäin edullista Grape Cafea Budvassa. Il Prodetton merenelävistä tehty musta risotto hurmasi, mutta kevyeksi ajateltu caesarsalaatti sisälsi enemmän kastiketta kuin salaattia. Hipsterimäisessä Grape Cafessa kokki paistoi pitsoja avotulella. Pitsat ja paikalliset lihamureketta muistuttavat cevapicit olivat kyllä hyviä eikä jääkylmissä, muutaman euron mojitoissakaan ollut moittimista.
Kaikkien yhteinen suosikkiherkku löytyi kinkku-juustotoastien kaltaisista Montenegro-sandwicheista, joita sai muun muassa Petrovacin Paninissa, sieltä lapset muistavat edelleen kotitekoiset limonadit.
Kansallispuisto Lovcen
Kohti korkeuksia maailman vaarallisimpiin kuuluvalla serpentiinitiellä
Meidän joukolle extremeä tarjosi roadtrip kansallispuisto Lovcenin huipulle. Tie oli kapea, vastaantuleva liikenne hirvitti, sillä paikalliset eivät paljon himmailleet eivätkä matalat turvakaiteet tai niiden osittainen puuttuminen helpottaneet asiaa.
Laskimme mutkia (yhteensä 25) ja toivoimme ettei vastaan tule turistibussia. Pysähdyimme pienelle levikkeelle ottamaan maisemakuvia ja saimme melkein sukuriidan aikaan, kun toisten mielestä meidän tuli pysyä kaukana reunasta ja meidän mielestä kannatti hyödyntää kokemus ja napsia huikeita maisemakuvia.
Nautimme rinteellä sijaitsevassa Nevjesta Jadrana -ravintolassa kahvit ja mehut ja saimme kutsun omistajan valmisteilla oleviin hääjuhliin!
Perillä kansallispuistossa osa meistä lähti vielä kapuamaan 461 rappusta ylös kohti Njegošin mausoleumia. Koska olimme korkealla, löysimme myös lunta ja lapset käynnistivät lumisodan, mikä nauratti helteisessä kelissä.
Tämä on yksi huikeimmista paikoista, missä on tullut syötyä eväitä, ehkä se itsensä voittaminen ja perillepääsy vaikuttivat myös tunnelmaan. Onneksi vasta jälkeenpäin löysimme tiedon siitä, että tämä P1-tie on mainittu yhdeksi maailman hurjimmista serpentiiniteistä.
Meidän joukolle extremeä tarjosi roadtrip kansallispuisto Lovcenin huipulle. Tie oli kapea, vastaantuleva liikenne hirvitti, sillä paikalliset eivät paljon himmailleet eivätkä matalat turvakaiteet tai niiden osittainen puuttuminen helpottaneet asiaa.
Laskimme mutkia (yhteensä 25) ja toivoimme ettei vastaan tule turistibussia. Pysähdyimme pienelle levikkeelle ottamaan maisemakuvia ja saimme melkein sukuriidan aikaan, kun toisten mielestä meidän tuli pysyä kaukana reunasta ja meidän mielestä kannatti hyödyntää kokemus ja napsia huikeita maisemakuvia.
Nautimme rinteellä sijaitsevassa Nevjesta Jadrana -ravintolassa kahvit ja mehut ja saimme kutsun omistajan valmisteilla oleviin hääjuhliin!
Perillä kansallispuistossa osa meistä lähti vielä kapuamaan 461 rappusta ylös kohti Njegošin mausoleumia. Koska olimme korkealla, löysimme myös lunta ja lapset käynnistivät lumisodan, mikä nauratti helteisessä kelissä.
Tämä on yksi huikeimmista paikoista, missä on tullut syötyä eväitä, ehkä se itsensä voittaminen ja perillepääsy vaikuttivat myös tunnelmaan. Onneksi vasta jälkeenpäin löysimme tiedon siitä, että tämä P1-tie on mainittu yhdeksi maailman hurjimmista serpentiiniteistä.
Kotor
Kuuma ja kaunis kaupunki muurien kätköissä
Unescon maailmanperintökohteen, Kotorin vanhankaupungin lumoavan kokonaisuuden tajuaa vasta sitten, kun astuu päätieltä muurien sisäpuolelle. Täällä seikkailimme pitkin kapeita kujia ja jatkoimme matkaamme aukiolta toiselle. Kovakuntoisimmat porukastamme kiipesivät reilun kilometrin reitin Kotorin linnoituksen huipulle saakka.
Kujilta löytyy pieniä putiikkeja ja ruokapaikkoja ja vaikka turistikohteessa oltiin, oli hintataso kohtuullinen. Vanha kaupunki on edelleen elävä ja siellä kuljeskellessa oli jännittävää miettiä historiaa ja sitä, keitä kaikkia näillä kujilla on aikojen saatossa astellut. Kissoja ainakin, merkitseehän kaupungin nimi kissaa.
Sesonki ei ollut edes vielä alkanut ja silti risteilyturisteja riitti, eli Kotorin olivat löytäneet muutkin. Kolmenkymmenen asteen kuumuus ja ruuhkaiset kujat tekivät tästä lapsille ei-niin-mieluisan kohteen, mutta mielialaa pidettiin yllä euron jäätelöpallojen ja parin euron pitsaslaissien avulla. Jälkiviisaana tänne olisi kannattanut tulla joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla.
Unescon maailmanperintökohteen, Kotorin vanhankaupungin lumoavan kokonaisuuden tajuaa vasta sitten, kun astuu päätieltä muurien sisäpuolelle. Täällä seikkailimme pitkin kapeita kujia ja jatkoimme matkaamme aukiolta toiselle. Kovakuntoisimmat porukastamme kiipesivät reilun kilometrin reitin Kotorin linnoituksen huipulle saakka.
Kujilta löytyy pieniä putiikkeja ja ruokapaikkoja ja vaikka turistikohteessa oltiin, oli hintataso kohtuullinen. Vanha kaupunki on edelleen elävä ja siellä kuljeskellessa oli jännittävää miettiä historiaa ja sitä, keitä kaikkia näillä kujilla on aikojen saatossa astellut. Kissoja ainakin, merkitseehän kaupungin nimi kissaa.
Sesonki ei ollut edes vielä alkanut ja silti risteilyturisteja riitti, eli Kotorin olivat löytäneet muutkin. Kolmenkymmenen asteen kuumuus ja ruuhkaiset kujat tekivät tästä lapsille ei-niin-mieluisan kohteen, mutta mielialaa pidettiin yllä euron jäätelöpallojen ja parin euron pitsaslaissien avulla. Jälkiviisaana tänne olisi kannattanut tulla joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla.
Bar ja Budva
Seikkailuja kaupunkien kujilla
Barista löysimme vahingossa vanhankaupungin, kun etsimme vanhaa akveduktia, eli roomalaisten aikana perustettua vesijohtojärjestelmää. Suomessa moinen nähtävyys olisi varmasti suojellussa ympäristössä, mutta täällä huomasimme, että aivan sen viereen olikin rakennettu omakotitalo ja saimme peräämme vihaisen vahtikoiran.
Halusimme nähdä myös Budvassa olevan ballerinapatsaan ja sen rantakatuja kuljeskellessamme näimme myös erityisiä kallioita. Parasta olikin, että näistä pienistä kaupungeista löytyi paljon kaikkea kaunista ja mielenkiintoista, kun vain kuljeskeli ympäriinsä.
Huikeat vuoristomaisemat ja merenlahdet ja kauniit pikkukaupungit vuorottelivat lyhyilläkin ajomatkoilla. Autolla oli helppoa liikkua, mutta ilmaisesta parkkitilasta sai vain haaveilla. Myös uimarantojen parkkipaikat olivat maksullisia, mutta useinmiten edullisia.
Barista löysimme vahingossa vanhankaupungin, kun etsimme vanhaa akveduktia, eli roomalaisten aikana perustettua vesijohtojärjestelmää. Suomessa moinen nähtävyys olisi varmasti suojellussa ympäristössä, mutta täällä huomasimme, että aivan sen viereen olikin rakennettu omakotitalo ja saimme peräämme vihaisen vahtikoiran.
Halusimme nähdä myös Budvassa olevan ballerinapatsaan ja sen rantakatuja kuljeskellessamme näimme myös erityisiä kallioita. Parasta olikin, että näistä pienistä kaupungeista löytyi paljon kaikkea kaunista ja mielenkiintoista, kun vain kuljeskeli ympäriinsä.
Huikeat vuoristomaisemat ja merenlahdet ja kauniit pikkukaupungit vuorottelivat lyhyilläkin ajomatkoilla. Autolla oli helppoa liikkua, mutta ilmaisesta parkkitilasta sai vain haaveilla. Myös uimarantojen parkkipaikat olivat maksullisia, mutta useinmiten edullisia.
Dubrovnik–Helsinki
Flamingo jäi muistuttamaan Montenegrosta
Viikko tuntui olevan ohi supernopeasti eksoottisista maisemista nauttiessa. Shoppailuun ei tällä reissulla aikaa juuri kulutettu, tuliaisina oli lähinnä paikallisilta tuottajilta ostettua hunajaa ja öljyjä.
Paluumatkalla lentokentälle ihailimme vielä Dubrovnikia ja ehkä hieman suunnistusvaikeuksien vuoksi ajoimme aivan linnoituksen kulmilla, vaikka ajattelimme välttää keskustan ruuhkia. Lopuksi poikkesimme kroatialaiseen ostoskeskukseen.
Kun olimme palanneet Suomeen ja seurueemme tiet erkanivat lentokentällä, kaivoi miehen veljenvaimo matkatavaroiden joukosta reissun viimeisestä pysähdyspaikasta ostetun ison flamingolelun tytöille. Se muistutti koko kesän uimareissuillamme meidän yhteisestä matkasta, aurinkoisista hetkistä ja Montenegron turkoosista merestä.
Viikko tuntui olevan ohi supernopeasti eksoottisista maisemista nauttiessa. Shoppailuun ei tällä reissulla aikaa juuri kulutettu, tuliaisina oli lähinnä paikallisilta tuottajilta ostettua hunajaa ja öljyjä.
Paluumatkalla lentokentälle ihailimme vielä Dubrovnikia ja ehkä hieman suunnistusvaikeuksien vuoksi ajoimme aivan linnoituksen kulmilla, vaikka ajattelimme välttää keskustan ruuhkia. Lopuksi poikkesimme kroatialaiseen ostoskeskukseen.
Kun olimme palanneet Suomeen ja seurueemme tiet erkanivat lentokentällä, kaivoi miehen veljenvaimo matkatavaroiden joukosta reissun viimeisestä pysähdyspaikasta ostetun ison flamingolelun tytöille. Se muistutti koko kesän uimareissuillamme meidän yhteisestä matkasta, aurinkoisista hetkistä ja Montenegron turkoosista merestä.
