Olipa kerran romanttinen seikkailu Pietarissa

Nappasin meille helsinkiläisestä smoothie-baarista vastapuristetut mehut ja kioskilta uusimman Imagen. Loma alkaa viimeistään silloin, kun kulkuväline nytkähtää liikkeelle. Reissaaminen on osa nautintoa, joten olin panostanut matkalippuihin ja ostanut meille paikat bisnesluokasta. Nautimme matkatessamme päivän lehdistä, toistemme seurasta ja kevyestä ateriasta viineineen.

Meillä oli aikaa Pietarille kaksi ja puoli päivää. Majoituspaikkaa valitessa tärkein kriteeri oli, että se sijaitsisi mahdollisimman lähellä juna-asemaa ja niitä ravintoloita, joihin olin tehnyt meille pöytävaraukset.

Google Mapsin mukaan juna-asemalta lähtiessä ylittäisimme kävellen yhden Nevan silloista ja olisimme 20 minuutin kuluttua hotellillamme.

Pikkuruinen hotelli My Favourite Garden ei meinannut kuitenkaan löytyä heti. Kävelimme Shpalernaya-katua edestakaisin, mutta emme nähneet hotellin vastaanottoa missään. Pieni epätoivo alkoi jo hiipiä esiin, kunnes lopulta huomasimme vähän rempallaan olevan oven vierestä pienen nimikyltin ja löysimme summerin. Soittelimme ovikelloa ja odottelimme kymmenisen minuuttia. Viimein leveästi hymyilevä vastaanottovirkailija tuli avaamaan oven ja päästi meidät sisään. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta elekielen avulla saimme paperityöt tehtyä ja avaimen kouraan.

Hotellissa oli vain muutama huone. Ja heipparallaa, mikä aikamatka! Raskaat verhot, pitsireunaiset lakanat ja kokolattiamatto veivät tunnelmassa vuosikymmeniä taaksepäin. Hotelli oli kaukana hienosta, mutta se oli lähellä mielenkiinnonkohteitamme ja toimi hyvänä tukikohtana matkallamme.

Viime kerralla Pietarissa kävimme katsomassa Joutsenlammen. Se oli upea. Tällä kertaa halusimme kuitenkin kokea hieman erilaista kulttuuria. Ensimmäisenä iltana halusimme mennä jonnekin kuuntelemaan livemusiikkia ja syömään tavallista kotiruokaa. Halusimme autenttisen Pietari-kokemuksen ja sen me myös saimme. Olin nimittäin löytänyt kavereideni suosituksesta hämyisän jazzklubin nimeltään The Red Fox. Ruokalistalta sai muutamalla eurolla venäläistä kotiruokaa – tilasimme lihavartaita ja kaalisalaattia – ja pullon huoneenlämpöistä punaviiniä. Baarissa on joka ilta kello kahdeksan jazz-livekeikka, useimmiten ilman sisäänpääsymaksua. Meidän illallemme osui tavattoman hauska jamitussessio. Kuka tahansa sai tulla soittamaan ja osallistumaan musisointiin. Ensin paikalle saapui rumpali, joka toi rummut paikalle polkupyörällään. Kosketinsoittaja saapui seuraavana, sitten huilunsoittaja. Puoli tuntia keikan alkamisen jälkeen toinen rumpali lampsi baariin ja osallistui sessioon. Soittajat eivät entuudestaan tunteneet toisiaan, joten saimme kuunnella todellista improvisaatiota ja jännittäviä kokeiluja. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, kävimme kiittämässä soittajia jälkeenpäin ja yritimme jutella vähän musiikista ja Pietarin jazz-skenestä. Ilta oli mahtava tapa kurkistaa Pietarin underground-maailmaan – ja meille ihan yhtä romanttinen kuin Joutsenlampikin.

Meillä on tapana – tai siis minulla, perheemme epävirallisella reissujärjestäjällä – ennen reissua tutustua kaupungin ravintolatarjontaan aina etukäteen. En koskaan lähde aikuisessa seurassa matkalle ilman pöytävarauksia, se tuntuisi ajan haaskaukselta. Koska me molemmat haluamme nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta, suunnittelemme matkapäivämme ravintoloiden sijainnin mukaan. Tuntuisi nimittäin varsin tylsältä käyttää perillä aikaa ravintoloiden etsimiseen, sen sijaan, että saisimme niin harvinaista yhteistä laatuaikaa. Seuraava pöytävarauksemme oli ravintola Banshikistä, joka oli netissä valittu Pietarin parhaaksi venäläisen ruoan ravintolaksi. Illallisaikaan pöydät olivat tässä ravintolassa kaikkina reissupäivinämme täynnä, mutta onneksi sain meille pöytävarauksen lounaalle. Tarjoilija esitteli meille loistavia venäläisiä kuohuviinejä, joten lounaamme venähti kolmetuntiseksi! Hyvä seura ja maistuvat kuohuviinit, mikäs sen parempaa! Söimme kolme ruokalajia ja loppulasku oli skumppapulloineen noin 80 euroa kahdelta hengeltä.

Yksi Pietarin kuvatuimpia rakennuksia lienee upea Verikirkko. Halusimme käydä valokuvaamassa sen kauniissa iltapäivän auringossa ja piipahdimme samalla viereiseen Mikhailovskyn puutarhaan. Auringonsäteet valuivat ihanasti juuri lehteen puhjenneiden puidenoksien välistä. Kävelimme polkuja pitkin, istahdimme välillä puistonpenkille ja nautimme puiston tarjoamasta rauhasta. Ostimme kahvit kahvikärryä pitävältä iäkkäältä venäläismieheltä, joka tottunein ottein valutti asiakkaille espressopohjaisia juomia.

Pienet spontaanit jutut tuovat matkantekoon seikkailuntuntua. Emme olleet aikaisemmin käyneet Pietarissa jokiristeilyllä ja kun puistokävelymme jälkeen huomasimme, että retkiä lähtee aivan kivenheiton päästä, ostimme liput ja astuimme veneeseen. Olihan illallisvaraukseemme aikaa vielä kolmisen tuntia. Jokiristeilyjä on Pietarissa tarjolla paljon. Vaikka ne ovatkin turisteille suunnattuja kierroksia ja joella pörrää useita laivoja samaan aikaan, nautimme silti retkestämme kovasti. Näimme Talvipalatsin, Eremitaasin ja lukuisia muitakin historiallisia kohteita kävelemättä askeltakaan. Joen puolelta sai myös hyvän kokonaiskuvan kaupungin mittakaavasta ja vanhojen rakennusten suuruudesta. Ja olihan se nyt tavattoman romanttista istua veneessä vieretysten vällyjen alla!

Olemme viehtyneitä hyviin cocktaileihin. Meillä on sellainen tapa, että aina kun reissaamme jossain kohteessa kahdestaan, on meidän testattava ainakin yksi cocktailbaari matkan aikana. Baareissa pörrääminen ei muuten meitä kiinnostanut, mutta suuntasimme alkuillasta yhteen Pietarin suositulla baarialueella (Lomonosova- ja Dumskaya-katujen tienoilla) sijaitsevaan erittäin spesiaaliin cocktail-baariin. The Apotheke Bar on eräänlainen salakapakka, jonka tunnistaa pienestä rististä ikkunassa ja ovikellosta, jota soittamalla pääsee sisään. Baarissa ei ole lainkaan juomalistoja. Baarimestarille pitää kertoa, minkä tyylisistä juomista tykkää ja sellaisen hän sitten sekoittaa. Tänne ei missään nimessä kannata tulla kiireessä tai tiukalla aikataululla. Hartaudella sekoitettua juomaa voi ruuhka-aikaan joutua odottamaan puolikin tuntia, eikä cocktailia kuulu kumota ykkösellä pohjaan asti, vaan nautiskella hitaasti. Koska baari on pieni ja istumatilaa asiakkaille on vähän, on juoman nauttimisen jälkeen kohteliasta tilata toinen tai antaa paikka seuraavalle. The Apotheke Bar on baarien taideteos, yksi parhaista cocktail-baareista, jossa olemme koskaan käyneet!

Toisen päivän illalliselle olin varannut pöydän kehutusta Cococo-ravintolasta, joka löytyi kaverin suosituksesta. Molekyyligastronomiaan kallellaan oleva ravintola sijaitsee hienostohotellin alakerrassa. Mahtava huonekorkeus, pramea sisustus ja hienot aterimet huokuivat arvokkuutta ja kiireettömyyttä. Saapuessamme ravintola oli viimeistä pöytää myöten täynnä. Onneksi olin tehnyt meille varauksen jo edellisellä viikolla! Tällaisissa ravintoloissa haluamme antaa kokille vapaat kädet. Emme valinneet jokaista annosta erikseen, vaan tilasimme kymmenen ruokalajin mittaisen maistelumenuun viineineen. Jestas sentään, miten upeita herkkuja eteemme kannettiinkaan! Alkupaloja ennen tuli aistienherättelyannos eli tervehdys keittiöstä. Sitten viiriäisenmunia, joiden sisällä olikin herkullista marjakastiketta. Pienissä padoissa haudutettua riistalintua. Konjakkitikkarihyytelöä. Tajunnantäräyttävää suklaakakkua. Lohta jäätelön muodossa… Ennen jälkiruokaa pöytään kannettiin pieni väliruoka ja jälkiruokien jälkeen vielä pienet artesaanisuklaapalat kahvin kanssa nautittaviksi. Ainutlaatuinen monien makujen aistimatka, jonka muistamme varmasti pitkään.

Ravintola on tavattoman hieno mutta ei kuitenkaan Pietarin kalleimpia – silloin se olisi jo täysin oman budjettimme tavoittamattomissa. Maistelumenu viineineen maksoi noin 150 euroa hengeltä. Olihan se kallis, mutta kyseessä olikin sellainen harvinaisenpuoleinen kerran elämässä -kokemus.

Pietari jätti meihin silloin kymmenen vuotta sitten jännän tunteen. Tämä matka todisti, että se on meille suurien tunteiden kaupunki yhä edelleen! Tuhansien yhteisten arkipäivien, kahden lapsen, parin asuntolainan ja muutamien onnettomuuksien jälkeen kaikki Pietarissa ja meissä tuntui ihan yhtä upealta ja ihmeelliseltä kuin silloin, kun olimme naamoiltamme vähän sileämpiä. Palasimme takaisin kotiin hemmoteltuina ja onnellisina ja taas pikkuisen varmempina siitä, että eiköhän täällä tavata jälleen kymmenen vuoden kuluttua.