Tim
Paljon olin kuullut Lofoottien kauneudesta, ja ajatus matkasta oli muhinut jo pidemmän aikaa mielessäni. Upeat, jylhät maisemat kutsuivat luokseen, mutta pitkä road trip -reissu yksin vähän arvelutti. Päätös sitten kuitenkin syntyi, kun lapseni antoi minulle lahjaksi kirjan Lofoottien upeista patikointireiteistä ja heitti haasteeksi paketin päälle lapun “Vielä kun jalka nousee….”. Haaste oli samantien vastaanotettu ja matkasuunnitelmat alkoivat! Ja mikä reissu siitä tulikaan! Maisemat olivat upeammat kuin osasin odottaa, ja se tunne kun pääset vuoren huipulle ja ylität itsesi niin fyysisesti kuin mentaalisesti (korkeanpaikankammo), oli aivan huikea!
Hämeenkyrö-Lofootit
Mutkien kautta kohti kauan odotettua päämäärää
Ennen lähtöä oli tietenkin tutustuttava Lofoottien patikointireitteihin ja tehdä niistä alustavat valinnat. Lofooteilta löytyy kymmeniä toinen toistaan hienompia reittejä, eikä valintaa helpottanut reittien kuvaukset sanoilla: WOW-factor, Postcard, Kingdom of heaven, Paradise, Value for effort, Super cool…..Yritä niistä sitten valita! Auto oli pakattu innostuksella ja jännityksellä. Edessä huikeat 3 500 km! Vihdoinkin myös minä pääsen kokemaan Lofootit!
Poikkesin ensin Rovaniemellä kysymässä pojaltani viime hetken vinkit. Sen jälkeen kävin ikään kuin verryttelemässä Kilpisjärvellä eli kaunis Saana oli reissun ensimmäinen huiputuskohde “vaatimattomassa” 1 029 metrin korkeudessaan. Upeaa oli sielläkin, ja pääsin jo mukavasti maisemien makuun. Heinäkuisessa +3 asteen lämpötilassa vähän alkoi kyllä epäilyttämään olinko pakannut mukaani liian vähän kerrastoja!
Uskomatonta, että välittömästi rajan jälkeen Norjan puolella tunturit muuttuivat vuoriksi. Rakastan tunturimaisemaa, mutta kyllä vuorien jylhyys laittoi leuat loksahtamaan ja silmät laajenemaan. Pikainen piipahdus Yykeänperän kylässä Jäämeren rannalla, ja sen jälkeen matka jatkui alaspäin kohti Lofootteja. Tie oli hyvä ajaa, ainoa hidaste oli upeat maisemat, joita oli pakko pysähtyä kuvaamaan lähes jokaisella levähdyspaikalla. Pikkuhiljaa tosin oli opittava, että jokaiselle levennykselle ei yksinkertaisesti voi pysähtyä, jos haluaa päästä perillekin. Tien varrelta löytyi myös wc-tiloja/kontteja, joiden siisteys yllätti positiivisesti.
Ennen lähtöä oli tietenkin tutustuttava Lofoottien patikointireitteihin ja tehdä niistä alustavat valinnat. Lofooteilta löytyy kymmeniä toinen toistaan hienompia reittejä, eikä valintaa helpottanut reittien kuvaukset sanoilla: WOW-factor, Postcard, Kingdom of heaven, Paradise, Value for effort, Super cool…..Yritä niistä sitten valita! Auto oli pakattu innostuksella ja jännityksellä. Edessä huikeat 3 500 km! Vihdoinkin myös minä pääsen kokemaan Lofootit!
Poikkesin ensin Rovaniemellä kysymässä pojaltani viime hetken vinkit. Sen jälkeen kävin ikään kuin verryttelemässä Kilpisjärvellä eli kaunis Saana oli reissun ensimmäinen huiputuskohde “vaatimattomassa” 1 029 metrin korkeudessaan. Upeaa oli sielläkin, ja pääsin jo mukavasti maisemien makuun. Heinäkuisessa +3 asteen lämpötilassa vähän alkoi kyllä epäilyttämään olinko pakannut mukaani liian vähän kerrastoja!
Uskomatonta, että välittömästi rajan jälkeen Norjan puolella tunturit muuttuivat vuoriksi. Rakastan tunturimaisemaa, mutta kyllä vuorien jylhyys laittoi leuat loksahtamaan ja silmät laajenemaan. Pikainen piipahdus Yykeänperän kylässä Jäämeren rannalla, ja sen jälkeen matka jatkui alaspäin kohti Lofootteja. Tie oli hyvä ajaa, ainoa hidaste oli upeat maisemat, joita oli pakko pysähtyä kuvaamaan lähes jokaisella levähdyspaikalla. Pikkuhiljaa tosin oli opittava, että jokaiselle levennykselle ei yksinkertaisesti voi pysähtyä, jos haluaa päästä perillekin. Tien varrelta löytyi myös wc-tiloja/kontteja, joiden siisteys yllätti positiivisesti.
Evenskjer, Ballstad, Sorvågen ja Bogen
Monenlaista majoitusta matkan varrella
Alkuvalmisteluihin kuului myös majoituksen varaaminen, koska en halua käyttää niiden etsimiseen aikaa paikan päällä. Olin myös kuullut, että Lofoottien majoituspaikat ovat helposti täynnä, tai sitten vapaana on vain se viimeinen huone, jonka hinta on moninkertainen. Etukäteen varaamalla sain varmistettua itselleni sopivan hintatason ja myös sen, että majoituspaikat löytyvät sieltä mistä halusin. Olin matkalla pienellä budjetilla eli mikään majoituspaikka ei tarjonnut aamiaista, keittiötilat kylläkin ja tietenkin parkkipaikan autolle.
Norjan puolella ensimmäisen yön vietin Evenskjerin Tjeldsundbruassa, jossa pääsin kokeilemaan kontti-majoitusta. Se olikin ihan mukava kokemus, tosin kylmä, koska en löytänyt lämmitystä mistään.
Ballstadin Fish Factoryn majoitus oli myös ainutlaatuinen. Ihana, pieni, söpö kalastusalus oli aivan ikkunani alla ja taustalla näkyivät upeat vuoret. Täällä todellakin tunsi olevansa Lofoottien ytimessä!
Sorvågen Inn oli majoituspaikkana Lofoottien eteläosassa lähellä Å:n kylää ja viimeisen yön majoitus puolestaan Bogen Hostellissa, jossa näköalat lumosivat matkaajan jälleen kerran.
Lofooteilla näytti olevan hyvin suosittua yöpyä teltoissa. Itse kuitenkin totesin olevani sen verran kermapylly, että kunnon sänkyyn pitää joka ilta päästä, suihkusta puhumattakaan.
Alkuvalmisteluihin kuului myös majoituksen varaaminen, koska en halua käyttää niiden etsimiseen aikaa paikan päällä. Olin myös kuullut, että Lofoottien majoituspaikat ovat helposti täynnä, tai sitten vapaana on vain se viimeinen huone, jonka hinta on moninkertainen. Etukäteen varaamalla sain varmistettua itselleni sopivan hintatason ja myös sen, että majoituspaikat löytyvät sieltä mistä halusin. Olin matkalla pienellä budjetilla eli mikään majoituspaikka ei tarjonnut aamiaista, keittiötilat kylläkin ja tietenkin parkkipaikan autolle.
Norjan puolella ensimmäisen yön vietin Evenskjerin Tjeldsundbruassa, jossa pääsin kokeilemaan kontti-majoitusta. Se olikin ihan mukava kokemus, tosin kylmä, koska en löytänyt lämmitystä mistään.
Ballstadin Fish Factoryn majoitus oli myös ainutlaatuinen. Ihana, pieni, söpö kalastusalus oli aivan ikkunani alla ja taustalla näkyivät upeat vuoret. Täällä todellakin tunsi olevansa Lofoottien ytimessä!
Sorvågen Inn oli majoituspaikkana Lofoottien eteläosassa lähellä Å:n kylää ja viimeisen yön majoitus puolestaan Bogen Hostellissa, jossa näköalat lumosivat matkaajan jälleen kerran.
Lofooteilla näytti olevan hyvin suosittua yöpyä teltoissa. Itse kuitenkin totesin olevani sen verran kermapylly, että kunnon sänkyyn pitää joka ilta päästä, suihkusta puhumattakaan.
E10 ja sen päätepiste Å
Postikorttimaisemasta toiseen yhdellä Skandinavian upeimmista maisemateistä
Harvemmin käy niin, että kun tietää odottaa jotain upeaa, niin se upeus ylittää odotusarvot. Lofootit todellakin on tällainen kohde. Joka mutkan takaa tuli aina vain upeampia maisemia, tuntui että hoin vain “WAU” koko ajan. Tien varrella oli useita levähdyspaikkoja ja levennyksiä, joihin oli helppo pysähtyä kuvaamaan, ruuhkaisina aikoina tosin ehkä haastavampaa.
Kun Sakrisøyn kohdalla eteen tuli omalla nimelläni nimetty kahvila, niin pakkohan siihen oli pysähtyä. Anitas Seafood Shop & Barin myymälän puolella oli myynnissä monenlaisia kalatuotteita, kuten tietenkin kuivattua turskaa. Useita samoja artikkeleita löytyi tosin myös paikallisista kaupoista, joissa hinnat olivat hieman maltillisemmat. Kahvila-ravintolan puolelta tarjolla oli erilaisia kalaruokia, mutta toki muutakin. Itse ostin valtavan ison herkullisen neljän euron pullan, jota kelpasi nauttia ulkoterassilla upeissa maisemissa auringon paistaessa. Harvemmin pullahetki jää niin hyvin mieleen kuin tämä!
E10 loppuu idylliseen Å:n kylään Lofoottien eteläkärjessä. Olin täällä liian myöhään illalla sekä liian aikaisin aamulla eli harmikseni kaikki kahvilat olivat tuolloin kiinni. Pieni matkamuistokauppa oli kuitenkin auki ja sain sieltä ostettua pakollisen jääkaappimagneetin sekä laitettua muutaman kortinkin postiin tätejä ilahduttamaan. Tapasin myös suomalaisen perheen, joka oli menossa valaita bongaamaan. Liityin heidän seuraansa hetkeksi, mutta valaita ei tällä kertaa näkynyt. Mutta olipa kuitenkin jännittävä tunne, että valaita olisi ollut oikeasti mahdollisuus nähdä, toisin kuin kesämökillä järven rannalla istuessa.
Harvemmin käy niin, että kun tietää odottaa jotain upeaa, niin se upeus ylittää odotusarvot. Lofootit todellakin on tällainen kohde. Joka mutkan takaa tuli aina vain upeampia maisemia, tuntui että hoin vain “WAU” koko ajan. Tien varrella oli useita levähdyspaikkoja ja levennyksiä, joihin oli helppo pysähtyä kuvaamaan, ruuhkaisina aikoina tosin ehkä haastavampaa.
Kun Sakrisøyn kohdalla eteen tuli omalla nimelläni nimetty kahvila, niin pakkohan siihen oli pysähtyä. Anitas Seafood Shop & Barin myymälän puolella oli myynnissä monenlaisia kalatuotteita, kuten tietenkin kuivattua turskaa. Useita samoja artikkeleita löytyi tosin myös paikallisista kaupoista, joissa hinnat olivat hieman maltillisemmat. Kahvila-ravintolan puolelta tarjolla oli erilaisia kalaruokia, mutta toki muutakin. Itse ostin valtavan ison herkullisen neljän euron pullan, jota kelpasi nauttia ulkoterassilla upeissa maisemissa auringon paistaessa. Harvemmin pullahetki jää niin hyvin mieleen kuin tämä!
E10 loppuu idylliseen Å:n kylään Lofoottien eteläkärjessä. Olin täällä liian myöhään illalla sekä liian aikaisin aamulla eli harmikseni kaikki kahvilat olivat tuolloin kiinni. Pieni matkamuistokauppa oli kuitenkin auki ja sain sieltä ostettua pakollisen jääkaappimagneetin sekä laitettua muutaman kortinkin postiin tätejä ilahduttamaan. Tapasin myös suomalaisen perheen, joka oli menossa valaita bongaamaan. Liityin heidän seuraansa hetkeksi, mutta valaita ei tällä kertaa näkynyt. Mutta olipa kuitenkin jännittävä tunne, että valaita olisi ollut oikeasti mahdollisuus nähdä, toisin kuin kesämökillä järven rannalla istuessa.
Ryten, Volandstinden, Offersøykammen, Tjeldbergtinden ja Kvitnesvetten
Patikointireittien maisemien ja elämyksien lumoissa
Vaikka maisemat olivat upeat jo merenpinnan korkeudella, oli minulla tarkoitus päästä katselemaan niitä myös ylempää. Olin ladannut puhelimeen OUTTT-appin, josta löytyi Norjan patikointireitit, niiden tiedot, vinkit, kuvat, reittikartat ja mikä tärkeintä, ajo-ohjeet lähtöpaikalle. Reittien lähtöpaikkoja ei nimittäin ollut yleensä mitenkään merkitty, joten sovellus oli todellakin tarpeen, jos ei halunnut käyttää päiväänsä pelkästään lähtöpaikan etsimiseen.
Norjan puolella ensimmäisenä oli vuorossa Kvitnesvetten. Tämä oli mukava kevyt reitti ennen Lofoottien puolelle siirtymistä. Muistan elävästi, kun istuin huipulla evästauolla ihmetellen maisemaa edessäni, ajatellen että NYT olen oikeasti täällä ja matkan varsinainen määränpää ja käsittämätöntä kyllä, vielä upeammat maisemat odottavat edessäni.
Rytenin valloitus osoittautui reissun upeimmaksi kokemukseksi. Mahtavat maisemat, sopivan haastava reitti, pelkojen ylittämistä, yllättävä valasbongaus, eikä yhtään haitannut upea aurinkoinen päivä! Lähellä huippua oli suosittu kieleke, jossa liki kaikki kävivät kuvauttamassa itsensä, kuka kielekkeellä istuen, kuka siinä roikkuen. Hetken toisia tarkkailtuani päätin minäkin uskaltautua kielekkeelle hengitystäni pidellen ja sydän pamppaillen. Fiilis oli uskomaton, kun ensinnäkin pääsin sieltä turvallisesti pois ja toiseksi näin kuvan, jossa näkyi reissun kaikki elementit: vuoret, ranta, meren upea väri sekä itsensä ylittänyt ja pelkonsa voittanut patikoija.
Kolme muuta reittivalintaani olivat Volandstinden, Offersøykammen ja Tjelbergtinden. Nämäkään eivät tuottaneet pettymystä, sillä maisemat hivelivät silmiä joka askeleella. Kun katseli norjalaisten kulkua vuorien rinteillä, en voinut kuin ihmetellä. Jotkut menivät rinteitä juosten ylös-alas, jotkut jopa kantoivat pyöriä selässään niissä jyrkissä kohdissa, joissa itse etenin neliraajatekniikalla. Tämän reissun jälkeen en enää yhtään ihmettele norjalaisten urheilumenestystä.
Vaikka maisemat olivat upeat jo merenpinnan korkeudella, oli minulla tarkoitus päästä katselemaan niitä myös ylempää. Olin ladannut puhelimeen OUTTT-appin, josta löytyi Norjan patikointireitit, niiden tiedot, vinkit, kuvat, reittikartat ja mikä tärkeintä, ajo-ohjeet lähtöpaikalle. Reittien lähtöpaikkoja ei nimittäin ollut yleensä mitenkään merkitty, joten sovellus oli todellakin tarpeen, jos ei halunnut käyttää päiväänsä pelkästään lähtöpaikan etsimiseen.
Norjan puolella ensimmäisenä oli vuorossa Kvitnesvetten. Tämä oli mukava kevyt reitti ennen Lofoottien puolelle siirtymistä. Muistan elävästi, kun istuin huipulla evästauolla ihmetellen maisemaa edessäni, ajatellen että NYT olen oikeasti täällä ja matkan varsinainen määränpää ja käsittämätöntä kyllä, vielä upeammat maisemat odottavat edessäni.
Rytenin valloitus osoittautui reissun upeimmaksi kokemukseksi. Mahtavat maisemat, sopivan haastava reitti, pelkojen ylittämistä, yllättävä valasbongaus, eikä yhtään haitannut upea aurinkoinen päivä! Lähellä huippua oli suosittu kieleke, jossa liki kaikki kävivät kuvauttamassa itsensä, kuka kielekkeellä istuen, kuka siinä roikkuen. Hetken toisia tarkkailtuani päätin minäkin uskaltautua kielekkeelle hengitystäni pidellen ja sydän pamppaillen. Fiilis oli uskomaton, kun ensinnäkin pääsin sieltä turvallisesti pois ja toiseksi näin kuvan, jossa näkyi reissun kaikki elementit: vuoret, ranta, meren upea väri sekä itsensä ylittänyt ja pelkonsa voittanut patikoija.
Kolme muuta reittivalintaani olivat Volandstinden, Offersøykammen ja Tjelbergtinden. Nämäkään eivät tuottaneet pettymystä, sillä maisemat hivelivät silmiä joka askeleella. Kun katseli norjalaisten kulkua vuorien rinteillä, en voinut kuin ihmetellä. Jotkut menivät rinteitä juosten ylös-alas, jotkut jopa kantoivat pyöriä selässään niissä jyrkissä kohdissa, joissa itse etenin neliraajatekniikalla. Tämän reissun jälkeen en enää yhtään ihmettele norjalaisten urheilumenestystä.
Haukland Beach
Mykistyttävän kauniita värejä ja suloisia lampaita
Meren upeat värit turkoosista smaragdin vihreään sekä valkoisena hohtava hiekka saivat yksinkertaisesti mykistymään. Näistä väreistä tuli mieleen Thaimaan rannat!
Hauklandstrandin tunnelma lumosi. Kuinka idyllistä olikaan kävellä kauniissa postikorttimaisemassa, jossa lampaat laidunsivat vuoren rinteillä ja muutama niistä jopa kulki kanssani polulla hetken matkaa. Ei tarvinnut kiivetä ylöspäin tätä unohtumatonta kokemusta varten. Myös Rytenin reitiltä näkyvä Kvalvika Beach oli kaunis, puhumattakaan suositusta Rambergstrandasta, jonka upeat värit loistivat auringon paisteessa E10-tielle asti. Rannoilla moni näytti uskaltautuvan ihan hyiseen veteen asti, siihen en itse kyennyt...
Lofoottien helmi, myös pikku Venetsiaksi kutsuttu Henningsvær ja sinne johtava maisematie oli ehdottomasti pienen ylimääräisen mutkan arvoinen. Veden vaihtelevat värit ihastuttivat ja jyrkällä vuorenrinteellä etenevät vuorikiipeilijät kauhistuttivat. Lofooteilla on lukemattomia siltoja, mutta tämän tien siltamaisemat olivat niistä ehkä kauneimpia. Itse viehättävä kylä oli tupaten täynnä muita matkaajia ja myös kaikki auton kokoiset paikat oli täynnä, joten luovutin suosiolla ja etsin itselleni tien vierestä kauniin taukopaikan. Ei huono valinta sekään. Toisen tauon pidin, kun oli yksinkertaisesti pakko pysähtyä kuvaamaan kalankuivatustelineitä. Näkymä oli kaunis ja turistin silmää hivelevä, mutta haju aivan kauhea!
Meren upeat värit turkoosista smaragdin vihreään sekä valkoisena hohtava hiekka saivat yksinkertaisesti mykistymään. Näistä väreistä tuli mieleen Thaimaan rannat!
Hauklandstrandin tunnelma lumosi. Kuinka idyllistä olikaan kävellä kauniissa postikorttimaisemassa, jossa lampaat laidunsivat vuoren rinteillä ja muutama niistä jopa kulki kanssani polulla hetken matkaa. Ei tarvinnut kiivetä ylöspäin tätä unohtumatonta kokemusta varten. Myös Rytenin reitiltä näkyvä Kvalvika Beach oli kaunis, puhumattakaan suositusta Rambergstrandasta, jonka upeat värit loistivat auringon paisteessa E10-tielle asti. Rannoilla moni näytti uskaltautuvan ihan hyiseen veteen asti, siihen en itse kyennyt...
Lofoottien helmi, myös pikku Venetsiaksi kutsuttu Henningsvær ja sinne johtava maisematie oli ehdottomasti pienen ylimääräisen mutkan arvoinen. Veden vaihtelevat värit ihastuttivat ja jyrkällä vuorenrinteellä etenevät vuorikiipeilijät kauhistuttivat. Lofooteilla on lukemattomia siltoja, mutta tämän tien siltamaisemat olivat niistä ehkä kauneimpia. Itse viehättävä kylä oli tupaten täynnä muita matkaajia ja myös kaikki auton kokoiset paikat oli täynnä, joten luovutin suosiolla ja etsin itselleni tien vierestä kauniin taukopaikan. Ei huono valinta sekään. Toisen tauon pidin, kun oli yksinkertaisesti pakko pysähtyä kuvaamaan kalankuivatustelineitä. Näkymä oli kaunis ja turistin silmää hivelevä, mutta haju aivan kauhea!
Narvik
Fagernesfjelletin huikea näköalatasanne
Haikein mielin Lofootit jäi taakse, ja paluumatkalla tein pikaisen piipahduksin Narvikin kaupunkiin. Tämä kannatti! Keskityin edelleen luontomaisemiin, joten itse kaupunki jäi kokonaan tutkimatta. Tällä kertaa ei tarvinnut nousta ylöspäin omin jaloin, vaan huipulle pääsi helposti köysiratahissillä. Ylhäällä 656 metrin korkeudessa odotti upeat maisemat ja huikea näköalaterassi. Aikuisen meno-paluulippu maksoi 295 NOK. Narvikiin tullessa oli myös reissun ainoa tietulli. Lasku tuli sujuvasti kotiin reilun kuukauden päästä.
Haikein mielin Lofootit jäi taakse, ja paluumatkalla tein pikaisen piipahduksin Narvikin kaupunkiin. Tämä kannatti! Keskityin edelleen luontomaisemiin, joten itse kaupunki jäi kokonaan tutkimatta. Tällä kertaa ei tarvinnut nousta ylöspäin omin jaloin, vaan huipulle pääsi helposti köysiratahissillä. Ylhäällä 656 metrin korkeudessa odotti upeat maisemat ja huikea näköalaterassi. Aikuisen meno-paluulippu maksoi 295 NOK. Narvikiin tullessa oli myös reissun ainoa tietulli. Lasku tuli sujuvasti kotiin reilun kuukauden päästä.
Narvik-Hämeenkyrö
Onnellisena kohti kotia pää ja kamera täynnä upeita kuvia sekä muistoja
Pitkällä kotimatkalla oli aikaa muistella matkan kokemuksia ja uskomattomia maisemia. Mikä upea reissu olikaan takana. Maisemat oli niin upeat että mieleen tuli jo pelko, että tuntuuko mikään enää miltään..
Kotimatkalla piipahdin taas Rovaniemellä kertomassa tuoreet matkakuulumiset pojalleni ja tuulettamassa haasteen onnistumista =) Kyllä äidin jalat vielä kannattelivat, vaikka täytyy myöntää että viimeisenä päivänä jo autosta nouseminen oli työn ja tuskan takana reisien ja pohkeiden huutaessa armoa.
En yhtään ihmettelisi jos auton nokka vielä joskus Lofoottien suuntaan kääntyisi – koko matka oli täynnä suurta WOW-efektiä, kuten saamani kirja lupasikin. Ja jäihän sinne vielä monta valloittamatonta vuorta!
Pitkällä kotimatkalla oli aikaa muistella matkan kokemuksia ja uskomattomia maisemia. Mikä upea reissu olikaan takana. Maisemat oli niin upeat että mieleen tuli jo pelko, että tuntuuko mikään enää miltään..
Kotimatkalla piipahdin taas Rovaniemellä kertomassa tuoreet matkakuulumiset pojalleni ja tuulettamassa haasteen onnistumista =) Kyllä äidin jalat vielä kannattelivat, vaikka täytyy myöntää että viimeisenä päivänä jo autosta nouseminen oli työn ja tuskan takana reisien ja pohkeiden huutaessa armoa.
En yhtään ihmettelisi jos auton nokka vielä joskus Lofoottien suuntaan kääntyisi – koko matka oli täynnä suurta WOW-efektiä, kuten saamani kirja lupasikin. Ja jäihän sinne vielä monta valloittamatonta vuorta!
