Karnevaaleilla maustettu tyttöjen viikonloppu Venetsiassa

Oli syntymäpäiväni, joten tuhlasin vähän ja nautin lentokentällä pienen sampanjan. Kun koneessa kuului ämyreistä ”boarding completed” ja keskipaikalla ei istunut vieruskaverina ketään, jännäsin, mihin käytävällä vielä seisovat asettuvat. Keskipaikka jäi tyhjäksi. Se parantaa matkustusmukavuutta eksponentiaalisesti. Kone lähti puoli tuntia myöhässä, mikä aiheuttaa aina vähän jännitystä, kun on muutenkin lyhyt vaihtoaika, mutta ehdin hyvin Frankfurtissa jatkolennolle. Piazzale Romalla minua odottivat aiemmalla lennolla tulleet ystäväni prosecco-pullo kätkettynä takin alle. Kävelimme pimeän ja hiljaisen kaupungin halki hotellille.

Olin aina haaveillut hotellista Canal Grande -näkymin. En Hotel Foscari Palacea varatessani tiennyt, kuinka ihanan paikan olin meille löytänyt. Kaksi valtavaa yhteen liitettyä huonetta, katot korkealla ja näkymä, joka oli ehkä maailman ihanin. Molempina aamuina juoksin heti silmät avattuani ikkunalle. Ikkunan alla gondolieerit kuivasivat yön kosteutta ja kiillottivat gondoleitaan. Canal Granden liikenne lipui ohi. Traghetto-miehet toivottivat hyvää huomenta ikkunassa roikkuvalle. Vastapäätä kala- ja vihannestorilla venetsialaiset olivat ostoksilla, turistit katselemassa. Olisin voinut olla kaksi vuorokautta vain tuossa huoneessa ja katsella ikkunasta.

En voi sanoa, että joukkoliikenne olisi ystävä mutta Venetsiassa vaporetto on parhautta. Hivuttauduimme pysäkillä hyviin asemiin, jotta saisimme etulyöntiaseman kiiruhtaa rivakasti takakannelle. Jos sieltä onnistuu vielä saamaan istumapaikan, olo on melkein kuin voittajalla. Minusta on tuolta matkalta muutama kuva, joissa näkyy vain leveä hymy, vaikka vain nojailin kaiteeseen.

Vaporetto numero 1 pysähtyy joka pysäkillä ja etenee siksi verkkaisesti. Matkalla ehtii nähdä upeita palazzoja, gondoleja, Rialton sillan, kirkkoja, kiiltäviä punakylkisiä taksiveneitä, sinne tänne vieviä kapeita kanaaleita. Välillä turistin silmissä koko Canal Grande on yksi liikennekaaos, ja välillä olimme kuin olisimme olleet ainoat koko kanaalissa. Minulla oli pitkä aika hymyillä ennen kuin jäimme San Marcon aukiolla pois kyydistä.

Bellini ei maistu missään niin hyvältä kuin Venetsiassa. Kaikkein parhaalta se maistuu auringossa jollain rauhallisella laiturilla tai kanaalin reunakivetyksellä pienestä pullosta hörpittynä. Siinä me istuimme rivissä, jalat laiturin reunalta roikkuen. Ohi lipui Canal Granden liikenne. Aurinko lämmitti.

Karnevaalien avajaislauantain tärkein tapahtuma oli avajaiset, jotka järjestetään Rio di Cannaregion kanaalissa. Kun liikenne alkoi madella jo kortteleita etukäteen ja melkein seisahtui, kun pettynyttä porukkaa lähti tulemaan vastapalloon, olimme luovuttaa mekin. Kun vihdoin tavoitimme jonon pään, se kiemurteli satametrisenä edessämme. Tajusimme, että ensimmäiseen esitykseen ei ole mitään mahdollisuutta päästä mutta jos hakisimme vaikka vähän lämmikettä läheisestä baarista, olisimme valmiit jonottamaan päästäksemme toiseen. Jotenkin spektaakkeli kuitenkin jätti kylmäksi. Olihan se näyttävä hetkittäin, mutta katsottavaa oli aika vähän. Avajaisviikonlopun paraati Canal Grandessa yllätti: se oli todellista hyväntuulista karnevaalia, väriä ja iloa, ei vain kauniissa vanhanaikaisissa puvuissa poseeraamista ja tanssiaisia. Veneissä lipui ohi kuningatar Elisabeth, Lumikki ja monenlaista muuta hahmoa. Kauniita pukuja näkyi satunnaisesti kujilla, enemmän San Marcon aukion talviauringossa. Hetken siinä harmittelin, miksen vuokrannut omaa. Olisihan se ollut ihanaa. Mutta sitten mietin, että samalla rahalla voin tulla karnevaaleille vaikka ensi vuonna uudelleen.

Minulle Venetsia on jotain, mitä voi vain elää ja hengittää. En tarvitse päämäärää tai karttaa. Mitä enemmän olen eksyksissä, sen parempi oikeastaan. Suuren osan kaduista olen joskus kävellyt, mutta en kyllästy kävelemään niitä yhä uudelleen. Mekin vain kävelimme, huokailimme kauneutta, pysähdyimme, kun tuli nälkä ja kiva ravintola kohdalle tai kun tuli jano (eli teki mieli lasillinen, jonka välijuomaksi nimesimme). Kapeat kujat, umpikujat, jotka päätyvät kanaaliin, gondolieerit tarjoamassa kierrosta, paikalliset mummokärryineen menossa kauppaan tai torille, joka kulman takana jotain, mistä teki mieli ottaa valokuva.

Koko viikonloppu oli ihana. Meillä oli ihan superhauskaa. Jos nauru pidentää ikää, saimme lisävuosia ainakin kolme. Mutta matkalla lentokentälle tuli viesti: lentonne on peruttu. Samanlainen tuli seuraavanakin päivänä. Myrsky oli sotkenut lentoliikennettä pahasti. Olin kotona 37 tuntia aikataulusta myöhässä. Sattuuhan näitä. Ei luonnonoloille mitään mahda. Vaikka karnevaalit olivat varsinainen syymme matkustaa Venetsiaan, ne olivat vain yksi sanoisinko lisävaruste tuohon viikonloppuun. Venetsia on niin maaginen, ettei se tarvitse mitään erityistä viedäkseen arjen yläpuolelle. Meidät se ainakin vei hetkeksi poreilevaan ystävyyskuplaan.