Albania – turkoosia rantaviivaa, vuoristokyliä ja vieraanvaraisia ihmisiä

Vihdoin aamun koittaessa, into piukkana lähdettiin kohti lentokenttää. Helsinki-Vantaan lähtevien aula on ehdottomasti yksi mun lempparipaikoista; parasta on tunne siitä kun koko loma on vielä edessä. Me aloitettiin matka lennolla Korfulle, josta pääsee puolessa tunnissa Albanian Sarandaan lautalla. Lautta lähtee Korfun satamasta, joka on Korfun keskustan lähettyvillä. Me käytiin edellisenä päivänä varaamassa liput lauttayhtiön toimistosta sataman läheltä, mutta helpommin se olisi käynyt netin kautta. Toukokuussa ei ollut ruuhkaa, mutta kesäkuukausina liput kannattaa hankkia etukäteen, mikäli jollain tietyllä vuorolla haluaa mennä. Tosin silloin vuorojakin on paljon enemmän tarjolla. Lautta-aikatauluista johtuen me vietettiin ensimmäinen yön Korfun kaupungissa. Albanian puolelta Sarandasta otimme auton allemme ja seikkailu pääsi alkamaan.

Toukokuussa Albaniassa oli halpaa, kesällä hinnat kuulemamme mukaan moninkertaistuvat. Majoituksia löytyy moneen makuun, on isoja moderneja hotelleja ja pienempiä omalaatuisempia paikkoja. Meille valikoitui matkalle mukaan molempia, erityisesti ihastuttiin Gjirokastran tunnelmallisiin pieniin majoituspaikkoihin, joista tuli vähän mummonmökki tunnelma. Ksamiliin ja muihin rivieran pikkukyliin rakennettiin kovaa vauhtia jos minkälaista hotellia ja majoituspaikkaa.

Oltiin luettu paljon kauhutarinoita Albanian liikenteestä, mutta huomattiin aika pian että vaikka tiet olivat paikoin huonossa kunnossa, oli liikennettä kaupunkien ulkopuolella hyvin vähän. Jännittävimmät tilanteet sattuivat kapeaakin kapeammilla vuoristoteillä ja suuremmissa kaupungeissa, etenkin liikenneympyrät toivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Maanteillä ajaessa vastaan tuli milloin aaseja, milloini lampaita tai vuohia. Yhden kerran jäätiin jopa suuren vuohilauman saartamiksi. Siinä tuijoteltiin toinen toisiamme, kunnes paimenet tulivat paimentamaan vuohensa pois tieltä ja matka taas jatkui.

Pitkälle pärjää jo sillä, että varaa matkantekoon tarpeeksi aikaa eikä turhaan kiirehdi, ikinä ei tiedä pääseekö jotain tietä oikeasti perille asti.

Me päätettiin skipata suureen suosioon noussut Sarandan rantakohde ja ajettiin siitä ohi pienempään ja tunnelmallisempaan Ksamiliin, josta on povattu seuraavaa nousevaa kohdetta Sarandan rinnalle. Toukokuussa oli hiljaista, ja saatiin rannat omiksemme. Eräs ravintolan pitäjä näytti meille kuvia elokuulta, jolloin Italialaiset valtaavat Rivieran kylät, piti hieraista silmiään pari kertaa – niin erilaiselta näytti, mutta tosin silloin kylä on varmasti paljon eläväisempi.

Yksi päivä päätettiin vuokrata pyörät ja pyöräiltiin Butrintin raunioille, joka on yksi Albanian merkittävimmistä arkeologisista kohteista. Yleensä tällaiset paikat ei ole meidän mieleen, mutta täällä me viihdyttiin pidempään. Rauniot oli metsän keskellä, ja vähän oli kuin labyrintissa olisi seikkailut, mielenkiintoinen kohde jos kaipaa vaihtelua rannalla makoiluun.

Haluttiin nähdä myös pala erilaista Albaniaa ja lähdettiin Gjirokastran vuoristokylään. Matkalla käytiin Blue Eye -nimisellä lähteellä, josta vesi pulppuaa niin syvältä, että sitä ei olla päästy mittaamaan kuin 50 metriin mutta kuulemma se on vieläkin syvempi. Tämä oli aika satumainen paikka, vehreän ympäristön ja turkoosin veden puolesta keskellä metsää.

Kun pääsimme Gjirokastran vuoristokylään ilma ei ollut paras, mutta kylä oli niin sympaattinen ettei se meitä haitannut. Pieni sade oikeastaan sopi kylän mystiseen tunnelmaan. Olimme todella tulleet erilaiseen Albaniaan. Söpöjä putiikkeja, vanhan ajan pubeja sekä ravintoloita ja upeita vuoristomaisemia, tänne kannattaa ehdottomasti uhrata yksi päivä, vaikka vuoristoteillä ajaminen olikin ajoittain haastavaa. Gjirokastran linna teki meihin suuren vaikutuksen, ja näkymät täältä oli hulppeat. Aamun valjetessa sitä tunsi itsensä etuoikeutetuksi tällaista maisemaa ihaillessa.

Albanian Rivieraa ajaessa, emme aina uskoneet silmiämme, onko täällä oikeasti näin turkoosia? Matkanteko hidastui ihan siitä syystä, että koko ajan piti pysähtyä ihailemaan maisemia ja ottamaan kuvia.

Erityisesti ihastuimme pieneen hiljaiseen merenrantakylään nimeltä Himara. Täällä tuli tosi autenttinen fiilis, ja taisimme olla sillä hetkellä kylän ainoat turistit. Kylän rantakadulla odotti ihanat kreikkalaiset tavernat, joissa ruoka oli taivaallista – näin lähellä Kreikkaa ei kai muuta voikaan odottaa. Kylän lähellä on myös punertavan kanjonin välissä sijaitseva Gjipe-ranta, jonka maisemat on painautunut ikuisesti mieleen: turkoosia vettä, jylhät kalliot ja autio ranta vain meille. Mutta niin kuin kaikkialle, tännekin osan matkasta tie oli niin huonossa kunnossa että päädyimme kävelemään osan matkasta.

Siis vau mikä kaupunki! Tiranasta meillä ei ollut suuria odotuksia, ehkä se sen takia yllätti meidät niin positiivisesti. Siellä oli ihan omanlainen tunnelma, joka vei meidät mukanaan. Kadut olivat täynnä tunnelmallisia kahviloita, ravintoloita ja baareja. Kirjakauppa oli pystytetty katukivetykselle. Bunkkerimuseo tarjosi palan Albanian historiaa. Ränsistynyt ulkokuori loi kaupunkiin ihan omanlaisen fiiliksen. Kävimme kattoterassilla drinkeillä, Gin&Tonic maksoi kolme euroa, köyhtymään täällä ei pääse

En valehtele jos sanon, että vaikuttavampaa paikkaa saa etsiä. Vaikka on tullut kierreltyä siellä sun täällä, en tiedä, olenko ikinä ollut missään niin kauniissa paikassa kuin Bovilla-järvi. Lähdettiin aamulla Tiranasta ajelemaan järvelle päin, ja jo menomatka yksinään teki tästä reissusta ikimuistoisen. Tie järvelle oli remontissa, ja välillä sai toden teolla jännittää, pudotaanko vuokra-auton kanssa rinnettä alas. Paluumatkalle tie suljettiin ja jouduimme odottamaan kaksi tuntia sen avautumista. Taas meitä muistutettiin, että täällä ei ole kiire mihinkään. Jälkikäteen tämä naurattaa, mutta siinä hetkessä sai hampaita kiristellä.

Bovilla-järvellä tarkoitus oli kiivetä vuorenhuipulle maisemia ihailemaan, mutta me ei koskaan löydetty oikeaa reittiä huipulle. Kun lopulta alkoi tarpeeksi pelottaa vuoren reunaa kiipeillessä, päätimme pysähtyä ja nauttia eväät näiltä korkeuksilta, olihan maisemat jo täältä mykistävät. Tänne on varmaan pakko palata etsimään se oikea reitti huipulle asti.

Niin oli aika jättää Albanian seikkailut taaksemme. Lomaan mahtui uskomattoman kauniita paikkoja, ystävällisiä ihmisiä, leppoisaa elämänmenoa ja lisäksi vielä maailman paras matkaseura. Mikä olisikaan voinut mennä pieleen? Albania tarjosi erilaisen Euroopan, sellaisen, jota me ei oltu aiemmin koettu. Tänne palataan vielä, jos ei muuten niin ainakin etsimään se oikea reitti Bovilla-järven vuorenhuipulle.